Tapasin sitten tänään magneetissa ensimmäistä kertaa Dr. Koehlerin. Olin yhteydessä häneen sähköpostitse ennen harjoitteluni alkua ja nyt oli hauska tavata hänet oikeasti. "Jenni, aus Finnland!" Kyllä, minä olen.

Päivä kului potilashoitajan hommia tehden ja työaseman ruutua tuijotellen. Magneettikuvaus menee hyvin pitkälti saman kaavan mukaan kuin Suomessakin, joten uusia valaisevia kokemuksia ei ole kummemmin tullut.

Tosin kävin ensimmäistä kertaa elämässäni magneetin luona metallinpalan kanssa. Dr. Koehler antoi minulle sodanaikaisen kranaatinsirpaleen ja kehotti kokeilemaan mitä tapahtuisi, kun veisin käteni magneettiin. Kyllähän minä tiesin mitä tapahtuisi, mutta oli se silti aika jännittävää kokea itse miten metallinpala alkaa pyöriä nyrkin sisällä. Jos saksien kanssa leikkiminen magneetissa on hieman vastuutonta, niin suosittelen kuitenkin joskus kokeilemaan vaikka klemmarin kanssa miten magneetti vaikuttaa.

Kesällä eräs työkaverini sai uudet silmälasit, jotka osoittautuivat ongelmaksi magneetissa. Itselläni on myös metallisankaiset lasit, mutta niiden kanssa ei ole ollut ongelmia. En tiedä kyllä ihan tarkkaan mitä metallia ovat. Lävistyskoruni taas ovat titaania ja ne eivät ole magneetissa työskennellessä reagoineet mitenkään.

Iltapäivällä kävellessämme Simonen autolle hän kysyi miten olen viihtynyt magneetissa. Kerroin sen olevan kyllä tavallaan mielenkiintoista teknisyytensä takia, mutta jotenkin se istuminen ja odottaminen on hieman... "...langweilig?" Aivan, pitkäveteistä.