Kännykkä herätti minut aamulla puoli kuudelta. Kävin kaikessa rauhassa suihkussa ja pakkasin viimeiset tavarat lähtökuntoon. Yläkertaan tullessani Marjut oli lähettämässä Hansia bussille. Hans vilkutti iloiseen tapaansa, mutta en tiedä ymmärsikö hän minun olevan nyt lähdössä kokonaan pois. Söimme Marjutin ja Manfredin kanssa aamupalan ja sitten lähdimme Marjutin kanssa ajamaan kohti Düsseldorfia.

Dortmundin paikkeilla oli pieni stau, mutta olimme lähteneet hyvissä ajoin, joten aikataulumme piti. Kaksi tuntia ennen koneen lähtöä saavuimme Düsseldorfin lentokentälle, jonne Marjut jätti minut hyvästeltyämme.

Check-in vei hieman tavallista enemmän aikaa, kun tiskillä ollut mies ei ollut sitä kaikkein palvelualtteinta sorttia. Lisäksi hän puhui epäselvempää saksaa kuin minä (ja minä sentään ymmärrän baijerilaisiakin!). Düsseldorfin kentällä turvatarkastus on julkisempi tapahtuma kuin Helsingissä: ympärillä ei ole seiniä vaan matkustajat saavat riisua kamppeitaan avoimessa tilassa. Odotin mielenkiinnolla miten dosimetrien kanssa tällä kertaa sujuisi. Latoessani tavaroitani hihnalle annoin dosimetrit papereineen naisvartijalle. Kerroin olevani röntgenhoitaja ja mukanani olevan siksi säteilyannosmittarit, joita ei saa läpivalaista. Nainen oli hieman hämmentynyt ja näytin hänelle papereista kohdan, jossa asia selvitetään saksaksi. Muutaman kollegan kanssa he pyörittelivät hetken dosimetrejä ja pyysivät minua odottamaan. Ei mennyt varmaan minuuttiakaan, kun tärkeännäköinen nainen tuli jakkupuvussa paikalle, vaihtoi muutaman sanan vartijoiden kanssa ja sain dosimetrit takaisin. Olin hieman yllättynyt, koska Saksassa turvatarkastukset ovat yleensä tiukemmat kuin Suomessa.  Alapuolella pari kuvaa Düsseldorfin kentästä.

Olin ajatellut hieman lentokenttäshoppailla, mutta totesin pettymyksekseni kansanvälisellä alueella olevan (ainakin siis B-siivessä) vain pari putiikkia. Sain kuitenkin hankittua suklaata ja Swarovskin korun tuliaiseksi, mutta Jägermeisteria ei ollut tarjolla.  Alapuolella näkyy tämä kone, joska on mallia pieni (3 ja 2 paikkaa), mutta ei sentään niin säälittävä kuin millä Marjut ja Manfred olivat tulleet kolme viikkoa sitten (2 ja 1 paikka).

Tätä kirjoittaessani istun Air Berlinin koneessa jossain 13km itämeren yläpuolella. Matka alkaa olla siis loppusuoralla. Matka on ehdottomasti ollut tekemisen arvoinen. Kirjoitan vielä kotiin päästyäni jonkinlaisen yhteenvedon reissusta. Laskeudumme noin 20min päästä Helsinki-Vantaalle, joten kohta varmaan aloitamme lähestymisen. Siinä vaiheessa pitää läppäri laittaa pois, joten jatkan tarinaa (ja laitan tämän nettiin) jouduttuani takaisin Suomen kamaralle.

Lopuksi muutama lentokuva.  Ensimmäinen on otettu heti nousun jälkeen ja kuvassa näkyy siis hieman Düsseldorfia.

Minä istun lentokoneessa AINA siiven kohdalla.  Nyt tosin poikkeuksellisesti etureunan kohdalla (yleensä olen siinä siivekkeiden kohdalla).  Ylhäällä on aina hyvä sää.

Helsinki-Vantaa.  Suomi.  Valitettavasti.