Unta olisi riittänyt vielä paljon pidemmäksikin aikaa, mutta eipä sitä auttanut muu kuin herätä.  Yhden tunnin aikaerolla ei voi oikein vedota edes jet lagiin (ICD-10: G47.2).  Sain aamulla kyydin Paderborniin Marjutilta ja saavuttuani Röntgenpraxis Alte Torgasselle jäin varsin ystävällisen röntgenhoitajan, Sabinen, seuraan.  Ensimmäiset hetket olivat hämmentäviä, mutta kuitenkin minulla oli mukava ja tervetullut olo.

 

Kolme röntgenhoitajaa – Sabine, Melanie ja Sonja – pyörittää praktiikan röntegenpäätyä.  Lisäksi röntgenissä on opiskelija Christina ja yksi hoitaja on lomalla.  Toisaalla on vielä tietokonetomografia, magneetti ja isotooppiosasto.  Röntgenissä on yksi natiivikuvaushuone, mammografia, läpivalaisu sekä ultraääni.  Natiiveissa ja mammoissa käytetään digitaalista levykuvantaa ja LPV on suoradigitaalinen.  Tosin vaikuttaa, että LPV on alunperin tarkoitettu levykuvantaan, koska siinä on kuitenkin paikka kasetille.

 

Natiivikuvaushuoneessa on Philipsin laite.  Samanlainen löytyy Porin Röntgenistä ja Etelä-Karjalan keskussairaalassa on saman laitteen suoradigitaaliversio eli ei mitään uutta minulle.  LPV:ssa on myöskin Philipsin laite, joka tosiaan vaikuttaa suoradigitalisoidulta.  Jos saan ottaa valokuvia laitteista niin asia ilmenee paremmin.  Mammolaite on Siemensin ja ihan näppärän oloinen.  Ultraääni on myös Siemensin, mutta en tiedä onko siinä edes doppleria.

 

Kuvalevysysteemi on hankittu Agfalta, joten sen toimintaperiaate on tuttu niin HUS Röntgenistä kuin EKKS:sta.  Tosin nimeily- ja viewer-softat ovat hieman erilaisia kuin mitä olen aiemmin tavannut.  Vieweristä pidin enemmän kuin mistään aiemmin näkemästäni, koska se oli sellainen tavallisen kuvankäsittelyohjelman oloinen.

 

Praktiikalla on digitaalinen arkisto, mutta kaikki kuvat myös tulostetaan – paperille.  Lääkärit sanelevat kuvat ruuduilta, joten paperikuvat lienevät lähinnä potilaita varten.  Olen toki aiemmin nähnyt paperille printattavan ultraäänikuvia, mutta röntgenkuvat tuskin säilyttävät diagnostista arvoaan – vaikka tulosteet hyvälaatuisia ovatkin.

 

Kaikille kuvaushuoneille yhteistä on pienuus.  Mammohuone on suunnilleen järkevän kokoinen, mutta kaikki muut huoneet ovat aikamoisia koppeja.  Tosin niihin ei ole tarkoitustakaan päästä sängyllä (turha olisi yrittääkään).  Myös pyörätuolilla liikkuminen olisi mahdotonta ja kepeilläkin kulkeminen vaikeaa.  En tiedä onko tällainen yleistä Saksassa.  Suomalainen röntgenhoitaja ei kyllä näkemättä uskoisi millaiseen tilaan saa mahtumaan bucky-pöydän, thorax-telineen ja tolppaputken.

 

Aamun ensimmäisenä tutkimuksena pääsin Melanien seuraksi läppäriin seuraamaan letkupassagea.  Kyllä, luit aivan oikein.  Muinaisten antiokialaisten aikaan kuuluva letkupassage.  No, nyt olen sellaisessakin ollut sitten mukana niin voin minäkin eläköityvänä jupista miten minun nuoruudessani sitä Saksanmaalla tehtiin passagea.  Muuten sitten tutkimusskaala näyttikin aika tavanomaiselta – thoraxeja, rankoja, poskionteloita...

 

Täällä NSO:sta (aivan loogisesti saksaksi NNH – Nasennebenhöhlen) otetaan vain yksi kuva – kuutamo.  Kerroinkin, että Suomessa otetaan aikuisilta yleensä kolme kuvaa.  Saksassakin kuulemma toisinaan otetaan pa, mutta sivukuva ei ollut heille tuttu.  Kaularangasta (HWS – Halswirbesäule) otetaan täällä tavallisimmin kolme kuvaa (ap, sivu ja dens), mutta myös viiden projektion kuvaus oli kollegoilleni tuttu.

 

En tiedä kiinnitetäänkö Saksassa vähemmän huomiota kuvien tulkitsemiseen, mutta hoitajat eivät tunnu olevan erityisen kiinnostuneita kuvista.  Eksponoinnin jälkeen potilas lähtee pois ja kuvat päätyvät usein radiologille ilman, että röntgenhoitaja on edes nähnyt työnsä tulosta.  Osa kuvista on sitten tietenkin sellaisia, joista minä ainakin olisin ottanut uuden.  Nämä näyttävät kuitenkin lääkäreille kelpaavan, joten kuvakulttuuri lienee hieman erilainen.

 

Lisäksi huomioni kiinnittyi käsihygieniaan.  Käsiä desinfioidaan varsin harvoin – tosin Suomessakin yksityisellä usein käsihygienia on vähemmän korostettua kuin sairaalassa.  Työskenneltyäni sairaalassa olen vain itse tottunut siihen, että kädet desinfiodaan ennen jokaista potilasta ja jokaisen potilaan jälkeen.  Tilanne on tietenkin hieman eri, kun hoidettavana on käveleviä potilaita, joilla ei ole avohaavoja tai pahoja infektioita.  Ja toisaalta yksityisellä ei tule myöskään vastaan erittäin alhaisen vastustuskyvyn omaavia potilaita.

 

Tavallaan työ on aivan samanlaista ja toisaalta sitten kuitenkin aivan erilaista.  Työkaverit ovat kyllä olleet hyvin ystävällisiä minulle ja tosiaan ehdimme jo ensimmäisenä päivänä keskustella eroavaisuuksista.  Saksan puhuminen vaatii keskittymistä ja kahdeksan tuntia töissä oltuaan aivot käyvät jo ylikierroksilla.  Väsyttää...